Se alkoi vaatimattomasti kulkuoveni sivulistalla, sitten katosi toisen puolen pölykapseli, yhtäkkiä huomasin viereisen roiskeläpän olevan ihan jossain muualla kuin Jekussa ja lopulta roikkui sivuvilkku enää sähkösuonen varassa.

Aikani sitä mietiskelin, kunnes diagnoosiin pääsin, spitaalitautihan se Jekulle oli iskenyt. Ensireaktiona tietysti säikähdin, järkytyin, pelästyin ja vaivuin epätoivoon. Voiko Jekkua enää pelastaa? Hajoaako se osiin mutteri mutterilta? Onko tämä yhteisen taipaleemme loppu?

Onneksi muistin fyysisen voiman voiman ja niinpä järjestettyäni sivulistan siirron, tungettuani sivuvilkun kymmeniä kertoja takaisin onkaloonsa, napsuteltua jäljellä olevat pölykapselit kiinni uudelleen ja uudellen kerta toisensa jälkeen, piilottamalla lisäsilmät suojien alle ja takomalla tervettä järkeä Jekun moottoriin, näyttää vihdoin siltä, että tuo kamala tauti on saatu kukistettua ja Jekku voi kukoistaa jälleen.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Viimeisen vuoden sisäisten tapahtumisen johdosta Jekku on aika ajoin ollut niin stressaantunut, että mahahaavahan siitä kehkeytyi. Lääkäreiden mielestä tilanne ei ollut mitenkään akuutti ja Jekku joutui olemaan leikkausjonossa useamman viikon ennen operaatioon pääsyä. Pahaksi onneksi juuri tuohon aikaan kuljimme Jekun kanssa päivittäin erittäin pitkää matkaa, ja pitkillä matkoilla kuluu tietenkin paljon ravintoa, mutta lääkärit kielsivät mahalaukun täyttämisen, joten jouduin käyttämään Jekun letkuruokinnassa lähes päivittäin.

No, leikkauspäivä koitti vihdoin ja viimein, Jekun mahalaukku poistettiin, tyhjättiin ja haavan kiinnihitsauksen ollessa liian suuritöistä Jekku sai ihka uuden mahan. Uusi maha ei ole ihan vanhan veroinen, tyhjänä se kurisee suuriäänisesti, mutta ihmetystä aiheuttaa se, että ravinnonkulutuslukemat alenivat jopa litralla entisiin lukemiin verrattuna! Joko mahahaava on ollut aluillaan jo Jekun minulle tullessa (eli kauan) tai sitten uusi vatsalaukku on erityisen tehokas ravinnonhyväksikäyttäjä, mutta tätä nykyä Jekku tilastojen perusteella käyttää ravintoa saman verran, mitä Temppu aikoinaan.

Ja Tempusta puheen ollen, monen vuoden jälkeen se vaihtoi jälleen omistajaa, enkä valitettavasti tämän jälkeen enää tule kuulemaan, miten sillä menee. Siten siinä kumminkin kävi, jotta omistajansa tuttava oli ostamassa "uutta" autoa itselleen ja oli nähnyt ilmoituksen, jossa luvataan mistä tahansa katsastuksen voimassa olevasta autosta 1000e vaihdossa vähintään 6000e hintaiseen autoon. Tämä tuttava sitten osti Tempun edulliseen hintaan, antoi sen vaihdossa saaden hyvä alennuksen ostoksestaan ja näin Tempusta tuli siis 1000 euron arvoinen. Häh, että niin, on se painonsa arvoinen kultaa!

Mutta eipä tässäkään vielä kaikki. Sitten alkoi liikkeellelähdöt (joka tapahtuu aina peruuttaen) olla hankalia. Luulin pitkään, että Jekku on vaan kylmästä kangistunut ts. jäätynyt jaloistaan kiinni ja siksi hieman nykäisee, ennen kuin lähtee peruuttamaan. Totuus olikin taas vain toinen, ja se selvisi kerran työmaalla, jossa sillä kertaa poikkeuksellisesti olin parkkeerannut Jekun eri paikkaan kuin normaalisti, ja lähdettiin ekaa kertaa pitkiin aikoihin vain suoraan eteen päin. Tai siis, yritettiin lähteä, mutta oli ihan hirveän vaikeaa. Piha oli jäässä ja ensin tuli mieleen, että sutiipa kovasti, mutta hyvin nopeasti ymmärsin, että kyse oli jostain muusta. Jekku ei halunnut liikkua, kertakaikkiaan se oli lyönyt jarrunsa niin lukkoon, että reilun sadan metrin jälkeen oli pakko luovuttaa ja pysähtyä tien sivuun. Työnantaja jo soitteli perään nähtyään ikkunasta meidät pysähtyneinä, mutta vakuuttelin, ettei meillä ole mitään ongelmaa, kunhan hieman Jekun kanssa keskustellaan siitä, että mentäiskö vai eikö mentäis kotiin. Alkoipahan siinä hoksottimet vähitellen sytyttää itselläni ja mietin mielessäni yks yhteen peruuttaen liikkumisen onnistuvan, muttei eteen päin, ja suuressa viisaudessani käskin Jekun pakittamaan. Vastentahtoisesti se totteli, mutta teki kuitenkin, kuten käsketty, ja tadaa, lukitus aukeni ja päästiin taas eteenpäinkin. Jotain jarruosan vaihtoahan se oli vailla.

Kesä meillä olikin mukavaa hurvittelun aikaa, vaikka muutamien muutosten myötä Jekulle tulikin pieniä muistihäiriöitä ja se vei mut paikkaan A paikan B sijasta ja hiukan myöhemmin paikan C sijasta paikkaan B. No, niistäkin päästiin, kun arkirutiinit taas vakiintuivat ja meillä on ollut ihan mukavaa yhdessä.

Talvi ei kuitenkaan ole Jekun lempparivuodenaika ollenkaan. Ensinnäkin se joutui kesällä luopumaan monivuotisista katoskavereistaan, seisomaan koko syksyn ulkona niin kaatosateessa, auringonpaahteessa kuin lintujen eritteiden kohteenakin, ja talven se on ollut lukittuna pimeässä ja pienessä tallissa, ypöyksin. Kyllähän sitä tietää, että vähempikin ahdistaa, tässä stressiä lisäävät vielä jatkuvat talliin ajot ja sieltä poistumiset tipotarkasti keskiviivaa pitkin, jottei kolhi itseään. Eikä siinä tarvittu kuin se yksi huolimaton kerta ja oli korvasta jo pala pois. Tästähän Jekku alkoi kehittää itselleen klaustrofobiaa ja näön heiketessä toisesta silmästä myös nyktofobiaa, joista se menee lamaantuneeseen tilaan talliin jouduttuaan, eikä enää uskalla tulla pois sieltä. Vähitellen se pahentui, alkoi pikku oirehtimisella ja lopulta kärjistyi erääseen kiireeseen työaamuun, jona Jekku kertakaikkiaan pisti koko nelivedollaan hanttiin kuin Jäärä konsanaan. Pakottaminen sai sen paniikkiin, kääntämään itsensä vinoon ja melkein menettämään korvansa uudelleen. Ulkoruokintahan tuosta sitten oli seurauksena ja yllättävää kyllä, kaikesta lumesta, jäästä, viimasta yms. ulko-olosuhteista riippumatta se on tyytyväisempi kuin aikoihin.

No, enivei, työnantaja oli lähdössä pois mun kanssa samaan aikaan ja sanoi katsovansa, että saan Jekun käyntiin, kun on näin kylmä. Mä poistin epäilyt kehumalla Jekun aina käynnistyneen ja Temppu on kerran joutunut näin kylmästä lähtemään liikkeelle ihan kylmänä eikä mitään ongelmia ollut. Työnantaja sit lähti minuutin ennen mua.

Jekku käynnisty moitteettomasti ja lähdettiin kotimatkalle. Mä jopa ajattelin, että Jekku varmaan tykkäs, kun kehuin sitä ja olin niin luottavainen. Oltiin Jekun kanssa just tultu pimeältä maantieltä katuvalaistuun taajamaan, kun vaihdetta pienemmälle vaihtaessa Jekku sammu. No ei täs mitään, kunhan käynnistän uudelleen, mut en ehtinyt, kun Jekku jo pimeni ihan täysin. Meni ihan pimeeksi, ei näytön valoja, ei mitään. Tuumasin, jotta tais siltä simahtaa akku.

Eipä siinä mitään, 1,5km enää kotiin ja alamäkeen Jekku rullas nätisti puolen kilsan verran, että päästiin hyvälle paikkaan pysähtymään. Soitin hepulle ja se tuli hakeen mut kotiin, sillä välin Jekkuun palaili virtaa sen verran, että valot olis saanu päälle ja näytön valot sytty, mut käynnistykseen ei ees yrittänyt inahtaa. Heppu haki kaverinsa kanssa Jekun ja ovat nyt tunnin olleet tutkailemassa sitä.

Että ei pitäisi liikaa kehua, varsinkaan exiä, eikä varsinkaan nyxän kuulleen. Muistinpa tässä, että viime viikollakin torstaina toiselle työnantajalle oikein hehkutin Temppua, miten olin siihen aina tosi tyytyväinen, mut että heppu se vaan halus mulle uuden auton. Jekku parka, sille oli liikaa kuulla näin lyhyen ajan sisällä noin paljon kehuja Tempusta. Anteeks.

Mut on se vaan niin ihana, niinku Temppukin oli, että vaikka haluaa tehdä jekkuja/temppuja, niin tekee ne kuiteskin aina niin, ettei siitä aiheudu mulle harmia. On ne vaan fiksuja ja niin luottamuksen arvoisia. Nytkin Jekku ois voinu sammua pimeälle maantielle ylämäkeen ja ois voinu käydä huonosti, nyt sammu valoisaan alamäkeen lähelle kotia. Kiitos siitä!

Pimeän tullen sitä alkoi taas miettiä valopolitiikkaa pitkistä lyhyiden vaihtamiseen. Turha edestakainen räpsyttely ärsyttää, joten otin nyt sellaisen kannan, että vaihdan lyhyet vain vastaantulevan pitkien ollessa häikäisyvoimakkuuksiset. Samalla periaatteella vaihdan lyhyiksi vastaantulijan vaihtaessa, silloinhan sitä Jekun piiiitkät pitkät häiritsevät. Ihan periaatteen vuoksi jaksan vain harvoin vaihtaa, lähinnä mutkissa ja vastaavissa, joissa kohtaaminen tulee niin äkkiä, että parempi olla lyhyet valmiiksi. Jos vastaantulevalla on valmiiksi lyhyet, vaihdan Jekullekin lyhyet jo hyvissä ajoin.

Joskus aiheuttaa hankaluuksia tietää, onko vastaantulijalla huonot pitkät vai vähän liiankin hyvät lyhyet. Kerranpa kävi taas niin, että mietin pitkään, millä säädöllä valot ovat ja kun tulin tulokseen lyhyet, olin juuri aikeissa vaihtaa Jekullekin vastaavat, kun vastaantulija hermostui Jekun pitkiin ja räväytti itsekin ne päälle. Jekulle kuitenkin siinä samantien tuli ne lyhyet, mutta eipä tämä pitkien räväyttäjä siitä piitannut, jatkoi matkaa pitkillä, joten Jekkukin oli oikeutettu tekemään siten. Tästäpä tämä toinen ( en ymmärrä miksi, kun itsekin ne pitkät halusi pitää, vaikka me Jekun kanssa toinenkin vaihtoehto annettiin) hermostui ja lisäsi arsenaaliin vielä etusumuvalonsa. Hah, huvitti moinen pelleily surkeilla valoilla, jotka ei yhtään haitanneet mun ja Jekun kulkua, ja samalla olin ihan varma, että tämä "mistä niitä idiootteja oikein sikiää"-tyyppi on heppu. Valojen keskeltä erottui rekkarista pari viimeistä numeroa, jotka tunnistin hepun mobiilin numeroiksi. Heppu Suuri Kostaja, vielä kerran pilkka sattuu omaan nilkkaan noissa liikennekohelluksissa, vaikka sitä päivää en toivokaan näkeväni. Kannattaisi olla vähän enemmän kuusalla.

Taisi muuten olla samaa reissua, kun ajelin jonkun henkilöauton perässä niin kaukana kuitenkin, että Jekku sai olla täydellä valovarustuksella. Näissä tilanteissa vaihdan lyhyille, kun vastaantulija on tullut edessämenijän ohi. Jos valot eivät riitä edellämenijälle häiriöksi, ei vielä sillä matkaa niin luulisi olevan vastaantulijoillekaan. Eräs rekka kuskeineen oli kuitenkin toista mieltä ja vaihtoi pitkiin, vaikka Jekulla jo oli lyhyet. No, mitäpä me lyhyitä pitämään, jos toinen on sitä mieltä, että pitkilläkin ohituksen pärjää, joten annoin Jekullekin takaisin luvan pitkiin. Näin lähestyttiin rekan kanssa toisiamme, kunnes melkein juuri ennen kohtaamista rekalta katosi pitkät. Jekku teki samantien myönnytyksen samaan, mutta olipa rekkakuskillakin jotain hampaankolossa vai jopa nenuun vedettynä, kun kohdalla piti räväyttää ne pitkät takaisin. Eipä paljon mua ja Jekkua hetkauttanut moinen pelleily, ihan turha häikäisy-yritys, ei tehoa. Harmi, että niin nopeasti ei Jekulla pitkät valot syttyneet, että olisi siihen syssyyn vielä ehtinyt rekalle niitä esitellä uudelleen.

Ihme hermoheikkoja liikenteessä sinä päivänä...

Pimeän tullen aletaan varoitella hirvieläimistä ja olen mietiskellyt, kuinka helposti sellainen tulon pusikosta näkee, kun tuijottelee suoraan eteen (jä välillä kelloa). Eräs kerta tämäkin selvisi, näkyy hyvin ainakin joissain paikoissa. Edellä ajoi auto ja sen valoissa näkyi hirven tulo. Aika hitaasti tuli sieltä metsiköstä tuo hirvi(ö) ja hallitusti tapahtui tilanne. Edellämenevä vilkutteli jarruvaloja varoitukseksi Jekulle ja vastaantulevalle etuvaloja. Tämä oli toinen hirvikohtaaminen, muutama vuosi sitten tapahtui ensimmäinen.

Pientä mielen virkeänä pitämistä Jekku tosin edelleen harrastaa, sitä samaa, joka alkoi heti sen ostettuani. Toisesta takaovesta ei koskaan tiedä kokeilematta, onko se lukossa vai ei. Joskus Jekku jättää nupin ylös, mutta lukitsee silti oven, toisinaan taas nuppi on alhaalla, mutta lukko silti auki. Välillä Jekku lukitsee/avaa oven keskuslukituksen mukana, mutta ei tietenkään joka kerralla. Napin alaspainamistakaan ei ole tehty liian helpoksi, milloin sen voi lukita ennen keskuslukitusta ja milloin taas ei. Eihän seesteisenkään elämän sentään liian tylsäksi tule käydä.

Lauantaina ajeltiin hallille, jossa hepulla oli aikomus korjata reikä Jekun takasuolistossa, mutta nosturille päästyään Jekku paljastikin, että reiän sijaan suoli olikin poikki äänenvaimentimen edestä. Heppu tähän sitten ehdotti, jotta laitettaisiin kokonaan uusi paksusuoli, kun nykyisen suolinukkakin oli pohjasta vaurioitunut. Minä en oikein tiennyt mitä sanoa, mutta myönnyin uuteen, suolistoääniä vaimentavaan paksusuolenpätkään, kun heppu kyseli varaosaliikkeestä hintaa ja heillä oli hyllyssä sellainen litteämpi tapaus, jonka heppu epäili näkyvän ulospäin vähemmän kuin sen nykyisen (olenhan moittinut, että Jekulla suolisto roikkuu epähienosti).

Vanha paksu- ja peräsuoli irrotettiin ja uusi haettiin, se oli nopsasti paikoillaan Jekussa. Mutta voi sentään, ettei vaan roikkuisi vielä pahemmin kuin vanha ja näkyy ja loistaa vaikka kuinka kauas perästä... Mulla kun oli tarkoitus, että sitten kun uuden vaihtaa, se tulee olemaan nätti kuten Tempullakin (jolla uusi suoli Jekulle haettiin, kiva Temppu, kun sitä saa tavata uudella omistajallaankin eikä muistele pahalla). Voih ja oih, rumaa roikkuvaa suolta Jekulla edelleenkin...

Jekku on päässyt taas auttajan rooliin, kun heppu on ajellut Jäärällä, vaikka Jäärää ei huvittaisi ajella, joten heppu on pakottanut sen ajelulle antamalla apuvirtaa Jekusta. Taas löytyi käyttöä sille survival kitin käynnistyskaapeleille. Jäärä vain on sen verran jäärä, ettei tahtonut heti käynnistyä siitäkään, vaan piti antaa virran virrata jonkin aikaa, kunnes Jäärään oli saatu riittävästi virtaa. Jäärän jääräillessä seuraavan kerran, heppu tosin kävi Jekulla hakemassa paremmat käynnistyskaapelit, kun noilla Jekun omilla kuulemma oli vähän hankala Jäärää auttaa. Itsestäni kyllä tuntuu, että Jekku yritti vaan olla kiltti kaikille - Jäärä ei halunnut ajelulle, joten Jekku ei olisi halunnut antaa sille virtaa, mutta oli kuitenkin pakko, koska ihmisiäkin tulee miellyttää - joten kompromissinä antoi virtaa hitaasti.

On se vaan hiano tuo Jekku ja niin viksu!