Tuossa jo kolmisen viikkoa sitten hyrryttelimme Jekun kanssa halliin, jossa heppu aikoi sille jarrukorjauksia tehdä. Jekku oli urhea ja käyttäytyi pääasiassa hyvin, vaikka itse livistinkin paikalta, mutta pienen nirhaman aiheutti hepulle peukaloon. Heppu ei tosin itsekään tiedä, missä kohtaa Jekku vähän haukkasi, kunhan jossakin välissä huomasi sormensa vuotavan verta.

Syy jarruremppaan ryhtymiseen oli se Jekun vihjailu lahjan tarpeesta vähän ennen 1-vuotisyhdessäolopäiväämme. Epäilimme hepun kanssa Jekun oirehtivan käsijarruaan, mutta luulo ei ole tiedon väärtti. Korjatessa selvisi, että yksi jarrusatulan mäntä oli jumissa ja lisäksi takajarrupalat olivat jumittuneet nekin. Näistä huolimatta Jekku on siis urhoollisesti minua kuskaillut, vaikka kipeää on mahtanut tehdä.

Heppu oli ostanut Jekulle käsijarrukengät, käsijarrukenkien asennussarja, käsijarruvaijerin keskipätkä ja takapätkät sekä takajarrulevyt ja -palat. Koska Käsijarrussa ei ollutkaan vikaa, ei heppu laittanutkaan käsijarruvaijerin keskipätkää, sillä pakoputki olisi pitänyt irrottaa sen laittamista varten eikä heppu jaksanut sitä turhaan (kun ei vaijerissa vikaa ollut) tehdä.

Samalla reissulla mitattiin pakokaasupäästöt ja aivan säädylliset olivat Jekulla.

Ai niin, Tempulle kuuluu hyvää! Se on saanut olla suurimman osan talviöistä sisällä toisen vara-auton Mitsun kanssa. Onneksi Temppu jo meillä ollessa tottui seurustelemaan naapurin Toyotan kanssa, joten muutama sana japaniakin luonnistuu. Temppu oli puhdas sisältä ja ulkoa, mutta massu näytti vähän tyhjältä. Pääsin ajelullekin Tempulla ja oi, että kun sillä olikin pehmeät penkit, ihan kuin sohvalle olisi istunut! Penkin säätö ei vain onnistunut täysin optimaalisesti, kun en muistanut Tempunkin osaavan korottaa etupenkkiään. Jäisistä risteyksistä oli mukava lähteä Tempulla, nastarenkailla ei yhtään suditellut, toisin kuin Jekun kitkoilla.