En ole kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota, joten en ole ihan varma, olenko huomannut jotain ylimääräistä pärinää vai en, varsinkin kun kuuntelen yleensä Jekkua sisältäpäin. Heppu kumminkin maanantaina sattui kuulemaan Jekun pörinöitä, kun vierestä ohi kulki ollessani lähdössä Jekun kanssa matkaan. Kuulemisen tuloksena tuli ilmoitus ikkunasta, että Jekulla etuosan (se olikin tiedetty) lisäksi vuotaa suolisto loppupäästäkin ja sille pitäisi tehdä jotain. No, kun heppu meni tuollaista sanomaan, niin johan suolistokaasujen normaalia suurempi päristely kantautui omiinkin korviini, lähinnä kiihdytyksissä.

Lauantaina ajeltiin hallille, jossa hepulla oli aikomus korjata reikä Jekun takasuolistossa, mutta nosturille päästyään Jekku paljastikin, että reiän sijaan suoli olikin poikki äänenvaimentimen edestä. Heppu tähän sitten ehdotti, jotta laitettaisiin kokonaan uusi paksusuoli, kun nykyisen suolinukkakin oli pohjasta vaurioitunut. Minä en oikein tiennyt mitä sanoa, mutta myönnyin uuteen, suolistoääniä vaimentavaan paksusuolenpätkään, kun heppu kyseli varaosaliikkeestä hintaa ja heillä oli hyllyssä sellainen litteämpi tapaus, jonka heppu epäili näkyvän ulospäin vähemmän kuin sen nykyisen (olenhan moittinut, että Jekulla suolisto roikkuu epähienosti).

Vanha paksu- ja peräsuoli irrotettiin ja uusi haettiin, se oli nopsasti paikoillaan Jekussa. Mutta voi sentään, ettei vaan roikkuisi vielä pahemmin kuin vanha ja näkyy ja loistaa vaikka kuinka kauas perästä... Mulla kun oli tarkoitus, että sitten kun uuden vaihtaa, se tulee olemaan nätti kuten Tempullakin (jolla uusi suoli Jekulle haettiin, kiva Temppu, kun sitä saa tavata uudella omistajallaankin eikä muistele pahalla). Voih ja oih, rumaa roikkuvaa suolta Jekulla edelleenkin...